Toukokuu 2022: Hoitavat villiyrtit

Toukokuu 2022: Hoitavat villiyrtit

Kesän kynnys on parasta villiyrttiaikaa, joten nyt kannattaa hyödyntää kaikki mahdolliset käsillä olevat luonnonrohdot.

Selviytyjät Suomi kilpailussa metsän antimet tulivat itselleni tutuiksi käytännössä. Tykästyin kertaheitolla syötäviin koivunlehtiin, nokkoseen, vuohenputkeen, apiloihin, kuusenkerkkiin, männynneulasiin, variksenmarjoihin, siankärsämöön, voikukkaan ja toki metsästä löytyneet mustikat, puolukat ja kantarellit olivat tuttuja suuria luonnonherkkuja jo entuudestaan.

Tällä hetkellä monilla on kiinnostus kasvanut luonnonmukaista elämäntapaa ja luonnonantimien hyödyntämistä kohtaan kovaa vauhtia ja olenkin saanut kyselyitä, mistä villiyrtistä olisi helpointa aloittaa. Itse olen tykästynyt Siankärsämöön sen monipuolisuuden vuoksi. Se on lisäksi helppo tunnistaa ja on kaunis syötävä villiyrtti kokonaisuudessaan. Luontomme on niin moninainen syötävien villiyrttien suhteen, että kannattaa ehdottomasti mennä vaikka villiyrttikurssille, mikäli innostut yrteistä enemmän. Itse olin Julian opissa 2020 ennen Selviytyjiä ja ne taidot ovat edelleenkin muistissa ja käytössä. Suosittelen lämpimästi Juliaa.(Elämyksen Taika, Mäntsälä)

Puhdas luontomme on täynnä villiyrttejä, joita voi hyödyntää monin tavoin:

– Syödä sellaisenaan
– Lisätä smootheihin, ruokiin, keittoihin, patoihin ym.
– Käyttää rohdoshauteina
– Sekoittaa esimerkiksi manteliöljyyn ja saada näin kasvo/vartaloöljy
– Kemiallisten lääkkeiden sijaan jopa kivunlievityksessä

Nyt olen yhä enemmän kiinnostunut luonnon villiyrteistä myös terveyden ylläpitäjinä ennaltaehkäisevästi ja hoidoissa.

Tässä myös sinulle pari vinkkiä, jotka olen kokenut toimiviksi:

🔥 KIPULÄÄKKEENÄ

Kemiallisissa lääkkeissä on aina haittavaikutusriski olemassa sekä vahva koukuttumisen riski, joten jo siksikin olisikin hyvä kokeilla villiyrttejä ja luonnonrohtoja.

Kipulääkkeille korvaavia luonnontuotteita:

– Inkivääri
– Tummanvihreät kasvikset
– Maustekurkuma
– Marjat
– Cayennepippuri
– Selleri
– Kirsikat
– Saksanpähkinät
– Siankärsmö auttaa erityisesti tulehduksiin, kuumeeseen ja se voi alentaa verenpainetta ja verensokeria sekä parantaa yleisesti kehon aineenvaihduntaa.

🔥 ALLERGIOISSA

Kesän kynnyksellä monet kärsivät allergioista, jolloin villiyrtit saattavat ennaltaehkäisevästi auttaa niin, ettei antihistamiineja tarvitse ottaa lopulta ollenkaan.
Nokkonen on huikea voimakasvi ja luontaislääkinnän superkasvi.
Nokkosta voidaan käyttää mm. allergisen nuhan hoidossa.

Vinkki: Laita nokkoset kulhoon ja kaada kiehuvaa vettä päälle ja anna nokkosten lillua kuumassa vedessä noin 5-10 minuuttia.
Nokkosia ei kannata keittää, sillä ravinteet ja väri häviää kovalla keittämisellä. Tosiaan kuuma vesi riittää ihan hyvin muutaman minuutin ajan viemään poltteen pois.
Puristele sitten ylimääräinen vesi ja heitä nokkoset vaikka smoothieen, lettutaikinaan, leipätaikinaan, keittoon, kasvispyöryköihin tai mihin keksitkään.

Nokkosesta saa myös hyvää teetä.

🔥 YLEISTERVEYS

Siankärsämöstä saa hauduttamalla ihanaa teetä, mikä rauhoittaa vatsaa. Sekaan voi heittää kuusenkerkkiä, männynhavuja, vadelmanlehtiä, mustikanlehtiä ja voikukanjuuria. Siankärsämöstä sanotaan, että se on naisten oma voimakasvi. Siankärsämö sopii ihan mihin vain, lehdet vaikka peston sekaan ja kukat teehen tai smoothieen.

Kuusenkerkästä saa hyvää pestoa joko terästämään valmispestoa tai tekemään ihan oman sekoituksen.

Voikukasta voi hyödyntää ihan kaiken. Nuput ja kukat voi paistaa pannulla tai laittaa vaikka sangriakannuun. Lehdet sopii salaattiin ja juuria voi käyttää juuresten tapaan.

Käytä villiyrttien kanssa mielikuvitusta, rakenna omia reseptejä, nauti tuoreista mauista.

Todellisen vitamiiniviherpommisalaatin saat esimerkiksi:

– Koivunlehtiä
– Voikukanlehtiä ja kukkia
– Apilanlehtiä ja kukkia
– Vuohenputkia

Ihanan kastikkeen saat salaatille:

– Siankärsämöä
– Kuusenkerkkiä
– Voikukkia
– Hyvää Oliiviöljyä
– Ripaus käsittelemätöntä suolaa
– Ripaus pippuria
– Tippa vaniljauutetta
– Balsamiviinietikkaa
– Valkosipulia

Kaikki ainekset vaan morttelissa muussiksi ja nesteet sekaan ja salaattiin. Simppeliä hyvää!

Tämä salaatti sopii minkä tahansa grilliruoan kanssa tai sellaisenaan ihanan leivän ja vaikka kalan kanssa halutessa.

🔥 TERVEYS ON HYVIÄ TEKOJA

Tutki, kerää ja maistele, mikä maistuu sinulle.
Kun jättää pitkälle prosessoidut ruokavalmisteet pois, tervehdyttää se on omalta osaltaan, saati että lisää ruokavalioon suoraan luonnosta puhtaita villiyrttejä ja marjoja, niin on jo tehnyt paljon hyvää oman terveyden eteen.

Hyvän olon peruspilarit kaikessa yksinkertaisuudessaan:
Ole sellaisessa seurassa, missä sinulla on hyvä olla ja syö sellaista ruokaa, mistä sinulle tulee hyvä olo.

Nauti alkukesän vihersadosta ja väriloistosta kaikilla aisteilla, tee picnic luontoon, nauti parantavasta auringosta, poimi lempiyrttejäsi mukaan kotiin ja ole yhtä villi kuin villiyrtit. Toivottavasti innostut kokeilemaan villiyrttejä ja saat vahvistettua terveyttäsi niiden avulla.

Ihanaa villiyrtti-, luonnonrohto- ja kukkaketoaikaa kaikille 💖

Villiyrttiterveisin, Marianne