Syyskuu 2021: HERÄÄMINEN

Syyskuu 2021: HERÄÄMINEN

Tuntuu, että elämme nyt aikaa jolloin kiinnostus omia juuriamme kohtaan on kasvanut merkittävästi. Elämän suuret kriisit usein herättää meitä pohtimaan elämän suurimpia kysymyksiä, kuten ketä me oikeasti olemme ja mikä on elämän tarkoitus. Koskaan aikaisemmin ennen ei olla puhuttu henkisestä heräämisestä näin paljon, kuin nyt. Monille on tullut tarve kääntyä sisäänpäin, tutkia itseään ja samalla tullut huomanneeksi, kuinka kaikki aistit voimistuvat, jolloin esimerkiksi näkee ja tuntee luonnon uudella tavalla. Luontokokemukset herkistävät näkemään planeettamme moninaisuuden ja kauneuden; kuulet tarkemmin lintujen laulut, havaitset eläinten tulevan lähelle, katsot puita ja kasveja eri intensiteetillä ja saat tuntea todellisen luontoyhteyden. Heräämiseen liittyy voimakkaasti itsensä löytäminen ja itsensä rakastamisen oppiminen, kuten myös menneisyyden varjojen kohtaaminen. Voisi sanoa, että tunteiden koko kirjo on läsnä prosessissa, mutta pelätä ei tarvitse, sillä jokaisen korkein parhain tapahtuu aina henkisessä heräämisessä, jonka vuoksi kannattaa olla kiitollinen, kun myllerrys alkaa kehossa, mielessä ja sielussa.

VARJOISTA VALOON

Henkinen herääminen kaikkinensa on hyvin yksilöllistä. Heräämisen tahti ja ajoitus voi olla milloin tahansa ja tapahtumien alkulaukaisu voi olla hyvin voimallinen tai oivallukset voivat tulla pikkuhiljaa tietoisuuteen. Olemalla avoin ja lapsenomaisella tavalla utelias omassa elämässäsi saat varmasti kokea upeaa havahtumista. Kaikki tieto on sinulla sitä varten sisälläsi, joten ota kiitollisena vastaan, mitä sinulle tuodaan eteesi.

MITÄ HERÄÄMINEN ON?

Oikeastaan “olla hereillä” on elämänasenne, jossa tietoisuus muuttaa ja kehittää ihmistä näkemään myös näkymättömän. Usein heränneet kuvaavat oloaan kuin “uudestisyntynyt”, että on elämä ennen heräämistä ja elämä heräämisen jälkeen. Herääminen hypnoosista, tietoisuuden laajentamista kääntymällä sisäänpäin, kyseenalaistamalla. Lopputuloksena kovan prosessin jälkeen on itsensä rakastamisen taidon löytäminen, sitä kautta ykseyden näkeminen ja omien todellisten arvojen mukaan eläminen sekä kuolemanpelon häviäminen, sillä sielutietoisuus näyttää toeteen ikuisen elämän sieluillemme.

MIKÄ ON HERÄÄMISEN ESTEENÄ?

Kaikki lähtee itsestä, omasta egosta, mikä tahtoo usein juuri estää heräämisen.

Ihmisyyteen kuuluu uhriutuminen ja tuomitseminen. Nämä ovat pahimpia esteitä heräämiselle.

Oman voiman mitätöinti kuuluu vahvasti egon tavoitteisiin. Pelko, joka asuu egossa, on este heräämiselle. Pelkoon liittyy totuuden esilletulo. Usein me olemme itse itsemme pahimpia esteitä heräämiselle, mutta elämä pistää meidät polvilleen jossain vaiheessa ja pistää pysähtymään vaikka väkisin.

PATOAMINEN JA PAKENEMINEN

Henkinen herääminen alkoi itselläni itse asiassa vaikeiden asioiden rohkealla kohtaamisella. Olin se “aina iloinen tyyppi”. Välttelin ja pakenin pitkään negatiivisten tunteiden läpikäyntiä. Kysyin kumppaniltani kerran, että miksi hän ei koskaan kysynyt mitä minulle kuuluu. Hän vastasi, ettei hänen tarvinnut kysyä, koska kuulema olin aina iloinen ja hyvällä mielellä. Niin tottahan hän puhui. En näyttänyt sisimpääni, surullisimpia omia asioitani hänelle, eikä hän silloin nähnyt iloisten silmieni taakse.

Meissä kaikissa on nuo inhimilliset tunteet: Viha, kateus, katkeruus, suru, raivo ja niitä patoamalla, peittelemällä tai kieltämällä vain kadottaa itsensä. Silloin kun kohtaa vääryyttä, on vihan tunne luonnollista ja sen kieltäminen on itsensä henkistä pahoinpitelyä. Negatiivisuuteen ei kuitenkaan pidä jäädä marinoitumaan, sillä silloin jos siihen tunteeseen kiinnittyy, tuhoaa omaa keho-mieli-sielu- yhteyttä sekä lähipiiriään. Tunteet, niin hyvät kuin huonotkin ylipäätään tulee ja menee ja sinä olet aina enemmän kuin hetkelliset tunteet.

MITÄ HENKISYYS TARKOITTAA KÄYTÄNNÖN ELÄMÄSSÄ?

Parasta henkisyydessä on valjastaa kaikki kauniit henkisyyden opitut asiat käytäntöön arkielämässä ja elää siten täydempää elämää, elää sydäntietoisesti. Ihminen voi olla hyvinkin kirjaviisas, mutta samaan aikaan täysin tiedostamaton. Vaikka ei olisi lukenut yhtäkään kirjaa tai jos koulumenestys olisi ollut jollain tapaa heikko yhteiskunnan luomien mittareiden mukaan ja voi silti olla täysin selkeän tietoinen.

Käännä sinun katse sisäänpäin- näe itsesi ilman egon yrityksiä viedä ajatuksia ulkoiseen. Sanotaan että, “tee egon teko tekemättömäksi”.

Se, että pystyisi suhtautumaan rakkaudella egon hyökkäyksiin niin ulkoa kuin sisältäkin päin, eheyttää egon.

Mieli haluaa johdatella opittuihin käytösmalleihin, jolloin ego saa aina tuettua jalansijaa toimilleen. Rakennamme identiteettiämme myös egon avustuksella.

Joillekin saattaa ensin tulla ns. yhteiskunnallinen herääminen, jonka jälkeen alkaa henkilökohtainen herääminen automaattisesti, koska omankin elämän historia saattaa perustua osittain asioihin, jotka eivät ole totta ja tarve tietää totuus on vahva. Kun oppii rakastamaan itseään, osaa rakastaa myös toisia, näkee, että olemme kaikki yhtä. Kaikilla kohtaamisilla on opettavia merkityksiä ja niistä tapahtumista on alun kivuista huolimatta kiitollinen.

MINKÄLAISIA MERKKEJÄ SAATAT TUNTEA HENKISESTÄ HERÄÄMISESTÄ?

– kiinnostut itsestäsi ihan uudella intensiteetillä, kyseenalaistat omia valintojasi, elämäntapojasi
– alat kyseenalaistamaan vallalla olevia asioita: uutisia, lehtiotsikoita, elintarviketeollisuutta, lääketeollisuutta, poliisia, oikeuslaitosta, eri medioita
– haluat vähemmän materiaalisia asioita ja sinulle tulee tarve yksinkertaistaa elämääsi, kokemukselliset tapahtumat nousevat materian edelle
– kehosi reagoi fyysisesti esimerkiksi TV-uutisiin, haluat sulkea telkkarin, radion ja nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta yhä useammin
– tunnistat egoilun itsessäsi ja muissa
– tiedonnälkä on kyltymätön, haluat tietää ihan kaiken kyseenalaistamistasi asioista
– haluat luoda asioista oman näkemyksen tutkimustesi perusteella
– halu saada tietää totuus itsestä/tapahtumista/asioista on vahva
– oman sisäisen intuition ymmärtäminen kovimpana faktan lähteenä
– näet ystäväsi eri valossa, entiset puheenaiheet eivät välttämättä enää resonoi, useilla ystäväpiiri muuttuu suurelta osin
– näet mahdollisesti myös työpaikkasi eri valossa
– ryhdyt miettimään omaa elämäntehtävääsi ja omaa elämänpolkuasi, tulee tarve tehdä inventaariota joka levelillä
– tekee mieli lukea ihmisten heräämistarinoita, käydä retriiteillä ja erilaisissa energiahoidoissa
– fyysisen 3D elämän rajallisuus nousee pintaan
– pohdit kuolemaa ja kuolemattomuutta, halu ottaa vastuu omasta elämästä
– haluat olla aito oma itsesi, haluat olla avoin niin tunteissa, ajatuksissa, sanoissa ja teoissa
– nautit yksinolosta, tutustut itseesi ja kehität innolla itsetuntemustasi eri tavoin
– luontoyhteyden herääminen, tunnet yhteyden eläinten ja kaikkien luonnossa olevien asioiden kanssa, kallioista puihin, näet yhä selkeämmin, että olemme kaikki yhtä
– luovut uhriutumisajattelusta, haluat löytää oman voiman, tunnet valintojesi vastuun ja haluat toimia niin, että tekemisesi ei vahingoita muita

Loppuun voisin todeta oman heräämiskokemukseni alkaneen yhteiskunnallisella tasolla pikkuhiljaa ollessani ammatillisesti tapahtumien ytimessä. Henkilökohtaisella tasolla olen kokenut myös elämäni avautumista totuuteen pikkuhiljaa. Mitä enemmän olen uskaltanut avautua itse itselleni, on se antanut rohkeutta mennä yhä syvemmälle itseeni tutustumisen kanssa. Vaikka matkan varrella on ollut todella synkkiä öitä, vakuutan kaiken sen tuskan kohtaamisen olevan välttämätöntä saadakseni elämälleni oikean suunnan, löytääkseni oman perimmäisen merkityksen tässä elämässä. Paljon on toki opittavaa vielä, mutta elämisen ilmapiiri ympärilläni on kokenut suuren muutoksen parempaan. Meissä on mielettömän suuri potentiaali olla niin paljon enemmän, kun mitä pelkässä fyysisyydessä olemme. Olemme ainutlaatuisia jokainen ja meissä kaikissa on eheyttävää energiaa. Olemme psykofyysissosiaalisia kokonaisuuksia, joten pienilläkin yksityiskohdilla on suuri merkitys hyvinvointiimme.

Kuuntele itseäsi koko sielullasi, kuuntele toista ihmistä aidosti ja hymyile – se on mielestäni elämän tarkoitus, että meillä on hyvä olla, kehollisesti, mielellisesti sekä sielullisesti.