Elokuu 2024: Wiikinki keskiajalla

Elokuu 2024: Wiikinki keskiajalla

Blogin kuva on otettu Rosalan Viikinkikeskuksen korkeimman kallion päällä olevassa kirkossa, kun kuvasimme WIIKINKI WOIMAKORTTEJA.

Kristinuskon runnoessa keskiajalla Suomeen, viikingit tajusivat asian vakavuuden ja pelastaakseen oman henkensä ja kylänsä rakensivat kallion laelle kirkon merkiksi, että alamaisia muka ollaan, jatkaen toki oman luontoyhteyden mukaista eloaan kirkosta huolimatta.
Pelko kylän tuhoamisesta oli niin suuri, että jopa itsenäiset, rohkeat, viisaat ja luonnon kanssa yhdessä eläneet viikingit halusivat kirkon rakentamisella varmistaa oman elossa pysymisen ja pääsyn lopulta Valhallaan tai ainakin sielunkierron jatkumisen.

Keskiaika oli muutakin kuin raakoja taisteluita. Se oli myös kyläyhteisöjen juhlia ja elämistä hetkessä yhdessä eläinten ja luonnon kanssa. Kävellessä Rosalan muinaispolkua pitkin tuntee kallioiden näkemät tapahtumat, puiden kätketyt viisaudet, aistii paksujen juurien elossa pysymisen taistelut sekä näkee eläimistön pelottomuuden tulla lähelle.

Keskiajan kädentaidot sepän pajoineen on tehnyt itseeni lähtemättömän vaikutuksen.
Olen nyt opiskellut takomista yli vuoden ja alun ihastelu on muuttunut entistä suuremmaksi kunnioitukseksi kaikkia kädentaitajia kohtaan.
Keskiajalla kylän jokaisella ihmisellä ja eläimellä oli oma tehtävänsä – ja se loi merkityksellisyyden tunteen jokaiselle yksilölle luoden yhteisöllisyyden – ja luonnollisen tavan elää hetkessä. Monilla merkityksellisyyden puuttuminen tässä hetkessä tekee irrallisuuden tunteen, joka johtaa arvottomuuteen itseään kohtaan ja ihminen voi siksi huonosti. Juurisyyt ovat syvällä ihmisyyden kokemuksien puuttumisessa. Keskiaika opettaa meitä.



Keskiajan ilmapiiriä pääsee kokemaan nyt tulevana viikonloppuna Hämeenlinnan Keskiaikaisilla Festareilla perjantaista sunnuntaihin.
Tapahtuma on itselleni kesän kohokohta. Siellä todellakin heittäydytään vaatteita myöten Keskiaikaiseen tunnelmaan. Myös suuri osa kävijöistä on ilahduttavasti pukeutunut ajan henkeen. Tämä viikonloppu on todellakin hyppäys Keskiaikaan kirjaimellisesti.
Tunnelma on ollut joka vuosi turvallinen, vaikka olut virtaa, niin ihmiset ovat käyttäytyneet hienosti. Korkeat energiat festareilla saa sydämet aukeamaan ja yhdistymään ❤️
Tavernassa celtic-musiikki raikaa, ihmiset tanssii ja laulaa. Rummutukset tuovat ilmoille alkukantaista shamaanivoimaa. Ruoka on alkukantaista ja ihan mielettömän hyvää!

WIIKINKI ”osasto” on aivan viikinkikylän kupeessa Synnevan Syrjäkujalla, Tavernan lähellä.
Meillä on ihana tulipaikka ja upea tiimi siellä paikalla ottamassa vastaan iloisia festarivieraita.

Palveluissamme on:
– SHAMANISTINEN SELVÄNÄKÖTULKINTA
– RAPÉH SEREMONIA
– IRTIPÄÄSTÖSEREMONIA
– SHAMANISTINEN RUMPUHOITO

Kaikki palvelut supertarjouksin festarihinnoin!

🔥 Lisäksi mukana hoidoissa on avustamassa Suvi.

🔥 Kirjailija Heidi Roth on myös WIIKINKI ständillä mukana esittelemässä kolmatta kirjaansa, Luminaa, joka on Suomen mytologiasta ja loitsurunoista ammentava tarina.

🔥 Andrus Uppin on esittelemässä upeita käsintehtyjä shamaanirumpuja.
Hieno tiimi luomassa unohtumattomia kokemuksia teille!

Nähdään viikonloppuna Hämeenlinnassa!
Kannattaa varata koko päivä sinne tai olla siellä koko viikonloppu, sillä nähtävää ja koettavaa on yöhön asti 🔥🔥🔥

Nähdään Hämeenlinnan Keskiaikaisilla Festareilla ❤️ WIIKINKI terkuin Marianne 🥰